Hetkiä elämässä…

On tullut aika sanoa hyvästit teille kaikille tämän sivuston osalta ja lähettää se bittien taivaaseen - ainakin melkein.

Oma aikani ei enää riitä sivuston päivittämiseen siten kuin itse haluaisin. Olen aina halunnut pitää kiinni siitä, että kirjoittamani juttu sisältää aiheeseen liittyviä kuvia. Jutut ovat myös yleensä olleet aika pitkiä - en ole koskaan ollut hyvä esittämään asiaani lyhyesti… Tämä kaikki on vienyt kuitenkin aikaa itse kuvien työstämisestä, mikä on se pääasia kuitenkin, ja monen monta kuvaa on jäänyt odottamaan julkaisua työpöydän vasempaan ylälaatikkoon. Nyt sitten pyrin keskittämään aikani kuvatuotantoon sekä muutamiin muihin projekteihin.

Apollo

Kaikki ‘Hetkiä elämässä…’ sivuston artikkelit ja kuvat löytyvät täältä jatkossakin. Uusia kuvia lisään jatkossakin galleriaan eli siellä voi käydä niitä katselemassa niin halutessa. Palaute, kommentointi ja vieraskirja (lähes tyhjä sellainen…) ovat edelleen käytettävissä ja sitä kautta saat tarvittaessa yhteyden minuun. Ulkomaan lomareissuista tulen lisäämään artikkeleita, kunhan aika ja innostus taas osuvat yhteen.

Nöyrät kiitokseni osoitan kaikille sivustoni lukijoille - teiltä saamani palaute on innostanut aina uusiin kirjoituksiin. Nyt on aika sanoa hyvästit ainakin toistaiseksi. Katsotaan sitten mitä tulevaisuus on meille ja tälle sivustolle suunnitellut. Jatkossa kuvia tulee laitettua esille varmastikin Turun seudun luonnonvalokuvaajien, Luontotuvan, Digicamera.netin ja Aukea.netin sivuille.

Apollo-kuvan myötä sanokaamme näkemiin ja kuvailemisiin!

Elokuun lopussa kirjoitin kuinka etelänpäiväkiitäjiä (Macroglossum stellatarum) on paljon liikenteessä ja ulkona liikkuessa kannattaa pitää silmät auki (kts. juttu, 28.8. ‘Etelänpäiväkiitäjiä liikenteessä’). Silloin oli tarjolla kuvia Ranskan laventelipelloilta otetuista yksilöistä, mutta nyt on sitten tilanne toinen ja kuva-arkistosta löytyy myös kotimaisia kuvia perhosesta - niin vaan laiskakin jaksoi vääntäytyä vielä näitä kuvaamaan…

Kupittaan puistossa Turussa onkin ollut välillä suorastaan tungosta kun useampi kuvaaja on käynyt ‘ulkoilemassa’ kauniissa puistossa. Kuviakin on tainnut jokainen saada, hyvä niin sillä ihan joka vuosi tätä lajia ei tarvitse kuvata täällä Suomessa - tai ainakaan näin ‘yleinen’ se ei ole. Viime kirjoituksen aikaan oli havaintotietokannassa ’stellan’ havaintoja ~230 ja nyt niitä on jo 325! Joku jo totesikin, että haviskannan lukeminen on tylsää touhua kun Suomessa ei tunnuta muita lajeja tällä hetkellä lainkaan huomioitavan…

Etelänpäiväkiitäjä

Näyttää myös vahvasti siltä, että lintukuvaajat ovatkin oikeasti perhoskuvaajia, sillä sen verran paljon tuntuu kuvia pukkaavan heiltä myös näistä kauniimmista siivekkäistä. Lisää Kupittaa kiitäjäkuvia löytyy mm. Jukka J. Nurmen kotisivuilta ja Jorma Tenovuo oli puolestaan kuvannut lajia jälleen Utössä.

Jos sinulla ei vielä ole kuvaa tai havaintoa lajista niin nyt alkaa olemaan viimeiset hetket käsillä, sillä syksy tekee jo tuloaan ja kiitäjätkin alkavat vaihtamaan maisemia vähitellen.

Ensimmäistä kertaa tuli osallistuttua elokuun lopussa vietettävään ‘Muinaistulien yö’ -tapahtumaan ja mukavaa oli!

Muinaistulia poltetaan pääosin Etelä-Suomen rannikolla ja saaristossa, Ahvenanmaalla, Tukholman saaristossa sekä tätä nykyä myös Baltian rannikolla aina Riikan lahdelle saakka. Tulia poltettiin aikoinaan viikinkiajalla, jolloin merkkivalkeita sytytettiin saaristoon varoittamaan saapuvista ryöstelijäjoukoista. Toisaalta valkea saatettiin myös sytyttää opastamaan kauppalaivoja turvallisesti satamiin. Merkkitulet sytytettiin aina korkealle kalliolle, josta ne näkyivät kauas ja muut saattoivat sytyttää oman tulensa. Tällä tavoin viesti levisi nopeasti eteenpäin.

“Nuotion loimussa”

Itse olimme viettämässä tapahtumaa Paraisten Vidkullassa ja kaunis tyyni ilta, haitarimusiikki, iloiset ihmiset, hyvä ruoka, leikkimieliset kilpailut sekä upea kokko pitivät tunnelman korkealla. Pikkuisen piti ottaa takapakkia kun tulenlieskat alkoivat hipoa taivaankantta ja lämpöä oli kohtuu mukavasti…! Suuret kiitokset järjestäjille!

Kamera oli luonnollisesti mukaan tapahtumassa ja ohessa muutamia kuvia - aidomman tunnelman luomiseksi kannattaa näytön viereen pistää kynttilä palamaan (parhaan fiiliksen saa kun liekin lämpö tuntuu naamassa…)!

“Auringonlasku Vidkullanlahdella”

“Valo pimeydessä”

Täältä löytyvät tilaisuuden kaikki kuvat (14 kpl) sekä kuvaesitys!

Nyt kannattaa olla silmä tarkkana kun kulkee sinisten tai punaisten kukkien lähettyvillä, sillä vastaan voi pelmahtaa vaikkapa vieras etelän mailta!

Etelänpäiväkiitäjiä (Macroglossum stellatarum) voi nyt tavata ainakin Eteläisestä-Suomesta melkein mistä tahansa puistosta ja puutarhasta, jossa nyt vain sattuu olemaan punaisia tai sinisiä mesipitoisia kukkia (esim. syysleimu ja petuniat). Päivällä lentävä kiitäjäperhonen on tehnyt tänä kesänä kaikkien aikojen invaasion Suomeen. Kesäkuussa saapui vaeltaneita perhosia Suomeen ja ne aloittivat heti lisääntymisen (osa oli kenties pariutunut jo ennen saapumistaan). Lämmin kesä oli toukille otollinen ja nyt näitä vaeltajien jälkeläisiä pörrää ‘pilvin pimein’ meitä ilahduttamassa.

Etelänpäiväkiitäjä

Kiitäjäperhoset muistuttavat lähinnä kolibri-lintuja (itse en kyllä ole koskaan kolibria nähnyt) ruokaillessaan kukkasilla. Niiden siivet iskevät vinhaa vauhtia eikä ihmisen silmä pysty niitä erottamaan - verkkokalvoillamme näkyy vain siipien muodostama kuvio. Kiitäjillä on myös hillittömän pitkä imukärsä ja ne voivatkin pörrätä useamman sentin päässä kukkasesta ruokaillessaan.

Yleisradion Tiedeuutisissa Luonnontieteellisen keskusmuseon museomestari Jaakko Kullberg haastatellaan asian tiimoilta. Haastattelussa selviää mm. se, että laji ei pysty talvehtimaan Suomessa. Laji leviää keväisin etelästä kohti pohjoisen alueita lisääntymään ja suurin osa pohjoisessa kehittyneen sukupolven yksilöistä palaa talveksi etelään. Nimensä mukaisesti laji on nopea lentäjä ja rauhallisessakin lennossa se vipeltää 60 km/h eli 18 m/s. Hyvin kuvaava Kullbergin kommentti onkin seuraava: “Parhaiten sen huomaa kun se inkarnoituu jostakin tyhjästä kukkapenkkiin ja sitten alkaa ihmettely“.

Ohessa myös linkkilistaa samaisesta aiheesta:

• Luonnontieteellisen keskusmuseon tiedote (17.8.)
• Jorma Tenovuon blogi (kirjoitettu 14.8., mukana myös lajikuvia Utöstä - lisää kuvia löytyy Galleriasta ja sieltä kohdasta ‘perhoset’)
• Hyönteiskuvia foorumi (2 kuvaa + tietoa aiheesta, ei vaadi rekisteröitymistä)
• Suomi24 keskustelupalsta
• Havaintotietokanta (kesäkuussa vain muutama havainto, elokuussa jo lähes 250!)
• Suomen perhostutkijain seura

Itse en ollut tätä päivää ennen nähnyt lajia Suomessa, tosin en juurikaan ollut sitä edes yrittänyt löytää (on se ihme ja kumma kun omalla sohvalla istuessa ei näe kaiken maailman luontoihmeitä…), mutta kun kaveri vinkkasi nähneensä lajin Kupittaan puistossa niin pakkohan sitä oli itsekin käydä koettamassa onneaan. Eikä siellä puistossa kauaa tarvinnut sinisiä kukkasia ihmetellä kun yksi kiitäjä ilmaantui paikalle. Hetken se pörräsi kukasta toiseen, teki nopeat harhautuslennot ja katosi kuin taikaiskusta! Muistoksi jäi vain mielikuvat sekä muutama huonoakin huonompi ‘todistuskuva’.

Kesällä Ranskan laventelipelloilla tämä samainen laji ei ollut mikään harvinaisuus ja siellä sen kuvaaminenkin oli varsin helppoa. Kohteita oli paljon (parhaimmillaan laskin 7 yksilöä yhdellä silmäyksellä) ja toimivimmaksi taktiikaksi kuvaamisen suhteen osoittautui se, että tarkensi johonkin houkuttelevan näköiseen laventelinippuun ja jäi odottamaan kiitäjän tuloa. Kameralla niiden seuraaminen oli säälittävän näköistä ja turhauttavaa tuohua vaikka niitä pääsi ihan viereen ihmettelemään (ja kuuntelemaan siivistä tulevaa pörinää) - taisivat olla laventelin tuoksun huumamia…

Toivottavasti tämä tarina ei kuitenkaan lopu vielä tähän vaan saisin kuvia myös ’suomiversiosta’… sitä odotellessa voit katsastaa oheiset Ranskan tuliaiset (kuvaesityksen saat käyntiin tästä, yht. 26 kuvaa).

Etelänpäiväkiitäjä

Etelänpäiväkiitäjä

Etelänpäiväkiitäjä

Etelänpäiväkiitäjä

Kulunut kesä on ollut varsin antoisa päiväperhosten kuvaajalle. Uusia päiväperhoslajeja Suomelle ei ole tullut, mutta tuttujen lajien esiintymismäärät on olleet varsin huikeita. Perhosista on ollut mukavasti juttua myös lehdissä, ehkäpä siksi, että ne ovat monien mielestä ihan nättejä ja katselemisen arvoisia.

Ilta-Lehti on julkaissut jo jonkin aikaa Jussi Murtosaaren juttusarjaa Suomen päiväperhosista. Ilta-lehden sivuilla olevat kuvat eivät aina kyllä tee oikeutta Murtosaarelle, vaan kuvat näkyvät jossakin ihan omituisessa väriavaruudessa ja ovat kovin utuisia. Jutut ovat kuitenkin ihan lukemisen arvoisia ja parempia Murtosaaren ottamia kuvia voi ihailla useammasta perhoskirjasta tai hänen kotisivuiltaan.

Tamminopsasiipi

Esimerkiksi hietaheinä-, pihlaja-, kangas- ja lapinkeltaperhonen ovat varsin hienoja kuvia.

Turun Sanomissa oli 16.7. artikkeli “Perhosen poseeraus”, jossa TS:n toimittaja oli heittäytynyt luontokuvaajan matkaseuraksi. Kuvaaja oli Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien hallituksen jäsen Kari Westerholm. Otsikon kohteena oli kenties Suomen näyttävin perhonen, apollo. Mielenkiintoinen artikkeli kaiken kaikkiaan.

Apollo

Apollo

Elokuun alussa samainen lehti esitti Olli Marttilan kirjoittaman artikkelin “Päiväperhosemme muuttavat uusille asuinalueille niittyjen kadotessa”. Asia on monille tuttu jo aikaisemmin Marttilan kirjoituksista sekä hänen viimeisimmästä perhoskirjastaan “Suomen päiväperhoset elinympäristössään” (tein kirjasta pienen esittelyn 5.12.2005). Marttila tuo esille suuren muutoksen mikä on käynnissä päiväperhosfaunassamme, lajit valtaavat uusia alueita. Kyse ei ole pelkästään ilmaston lämpenemisestä vaan myös elinympäristön muista muutoksista - tehomaatalous on muuttanut myös perhosten käyttäytymistä ja niittyjen sijaan ne elävätkin metsien reunoilla. Ja suolajeja lukuun ottamatta laji- ja yksilömäärät ovat kasvaneet!

Mielenkiintoista on myös tieto Suomen päiväperhoslajistosta, meillä on tavattu 119 lajia (ml. ruutuperhonen) kun esimerkiksi Virossa on 111, Tanskassa 95 ja Iso-Britanniassa 73. Ruotsissa onkin sitten jo 136 lajia… Suomen vakituisista lajeista (97) puolet (50) elää meillä pohjoisempana kuin missään muualla maailmassa!

Marttilan jutun kanssa samana päivänä julkaistiin lehdessä myös toinen juttu päiväperhosista, “Ilmastonmuutoksen airut?”. Siinä Kari Karhu kirjoittaa ilmastonmuutoksesta johtuvasta päiväperhosten levittäytymisestä uusille alueille. Esimerkkinä on mainittu suurija näyttävä hopeatäplämme keisarinviitta (siipien kärkiväli jopa 6,5 senttiä).

Keisarinviitta

Ennen tätä vuotta laji on ollut varsinainen harvinaisuus Turun seudulla, mutta ainakin Paraisilla sitä on havaittu, kts. esim. Luontotuvan perhosoppaasta Olli Vesikon ottama kuva kesältä 2005. Nyt sellainen siis oli nähty Turussakin ja ainakin omat ja kuulemani havainnot Paraisilta tukevat sitä olettamusta, että jatkossa laji ei olekaan enää niin harvinainen täällä päin Suomea.

Sen sijaan toinen maininta jutussa on varsin rohkeasti sanottu, eli samaisessa puutarhassa oli havaittu myös toinen pitkään kateissa ollut laji, helmihopeatäplä. Öö… ainakin itselleni tuo oli yllätys. Kuvasin nimittäin kyseisen lajin viime vuonna Turun Ruissalossa (kts. kuva). Lisäksi lajia on lähikunnissa niin Maskussa kuin Paraisillakin. Tästäkin lajista havainnot tukevat sitä faktaa, että laji on vahvistamassa esiintymistään seudulla. Ohessa muutama tuore kuva kuluneelta kesältä.

Helmihopeatäplä

Helmihopeatäplä

Ympäristönsuojelutoimisto (ymparistonsuojelutoimisto@turku.fi) ottaa mielellään vastaan havaintoja Turussa esiintyneistä keisarinviitoista. Lisäksi kannattaa muistaa, että kaikki perhoshavainnot voi ilmoittaa Luonnotieteellisen keskusmuseon havaintotietokantaan (eli Virtalan tietokanta).

Ja olipa vielä Turun paikallislehdessä Turkulaisessakin juttu perhosista, eli 16.8. oli lehdessä artikkeli “Mikä perhoskesä!”. Jutussa haastateltiin yliopiston konservaattori Ari Karhilahtea. Hän kommentoi kuivan kesän olleen erityisen hyvä perhosille ja mm. asemapuistossa haastattelun aikana näkyi useita päivperhosia.

Yksi pieni lapsus oli kuitenkin juttuun eksynyt, sillä Karhilahti havaitsi puistossa jalavanopsasiiven ja totesi että sitä lajia ei tavatakkaan missään muualla kuin Turussa. Niin mieluusti kuin itsekin omisin ko. lajin omaksemme, niin ainakin itse kävin kuvaamassa sen viime kesänä Keravalla. Tänä vuonna on Luontotuvassa ollut kuvia myös muualta pääkaupunkiseudulta eli voitaneen sanoa lajin olevan eteläisen Suomen laji, ei vain Turun.

Jalavanopsasiipi

Yhtä kaikki, mikään perhosjuttu ei ole turha!

Tuli sitten suru puseroon heinäkuussa kun ihka ensimmäinen 20D:ni otti ja sanoi “poks”! Suljin otti ja räsähti mäsäksi - tai no, kyllähän sillä vielä teknisesti pystyi kuvia ottamaan, mutta kuvien työstövaiheessa alkoi esiintymään yhä useammin omituisia ruutuja. Kuvan alaosassa oli noin kolmanneksen / neljänneksen kokoinen musta alue ja loppu kuvasta oli punaisen harson takana. Pari päivää tilannetta ihmeteltyäni kaivoin esiin ostokuitin ja marssin Turun Rajala-Cameraan neuvottelemaan tilanteesta tuttujen myyjien kanssa.

Olin hankkinut kameran juuri Rajalasta 29.10.2004 eli vajaa kaksi vuotta sitten. Kuvia olin ehtinyt ottamaan noin 44000 ja olin tietysti sitä mieltä, että tällaisen kameran pitäisi kestää normaalikäytössä vähintään kaksi vuotta tai ainakin enemmän ruutuja kuin mitä nyt oli tullut otettua ja korjauksen pitää siis olla takuuhuolto!

Tähän yhteyteen onkin jälleen hyvä muistuttaa Kuluttajaviraston sivuilta löytyvistä mainioista kuvauksista, jotka tulisi olla jokaisella printattuna farkkujen takataskussa, on sitten kyse mistä tahansa elektronisesta hilavitkuttimesta:

• Virhevastuu ja takuu
• Takuun perusasiat

Esimerkiksi virhevastuun kestoaika kohdassa sanotaan; “Tavaran on kestävyydeltään vastattava sitä, mitä kuluttaja yleensä voi perustellusti olettaa samanlaisen tavaran kaupassa.Ostaja voi takuuajan päättymisen jälkeenkin vedota tavaran virheeseen, jos tavaran kestoikä normaalikäytössä jää lyhyemmäksi kuin mitä ostaja voi yleisen mittapuun perusteella olettaa. Suomen lakiin ei ole otettu EY-direktiivin mukaista kahden vuoden määräaikaa myyjän virhevastuulle. Tämä perustuu siihen, että kestokulutustavaroiden piilevä virhe voi ilmetä vasta yli kahden vuoden kuluttua tavaran luovutuksesta.”

Rajalassa oltiin alusta alkaen samaa mieltä takuusta ja niinpä kamera lähti takuukorjaukseen korttelin päähän JAS-tekniikkaan. Sanoin jo tässä vaiheessa, että mikään valtava paniikinomainen kiire korjauksella ei olisi, koska käytössä oli kuitenkin toinen vastaavanlainen runko. Sanoin tarvitsevani kahta runkoa seuraavan kerran 10.8. Turun jalkapallon herruudesta pelattaessa. Ja kuinka ollakaan, keskiviikkona 9.8. iltapäivällä tuli sitten ilmoitus Rajalasta, että kamera on kunnossa. korjaus siis kesti aika tarkkaan kaksi viikkoa, mutta sitä ei sitten tiedä olisiko tullut nopeamminkin jos olisikin sanonut jonkun muun päivän.

Kieltämättä pitää tunnustaa, että yllättävän äkkiä siihen kahteen runkoon oli jo ehtinyt tottumaan ja nyt olo oli kovin orpo mm. perhosten kuvauksissa. Jotenkin siihen oli tottunut, että toisella rungolla otetaan ne lajikuvat kun taas toisella hiivitään inkkarimaisesti takavasemmalta kohteen luo ja otetaan laajakulmalla perhonen elinympäristössään kuvat (tai ainakin yritetään ottaa - yleensä kohteet eivät kyllä ole yhteistyöhaluisia…). Vielä kun on tottunut käyttämään pystykuvauskahvaa ja siinä kiinni olevaa ranne/käsihihnaa niin olipa tuo pelkkä runko varsin oudon oloinen - vaikka sitäkin on tullut koko ajan käytettyä ns. kakkosrunkona.

Pointers Sisters

Ensimmäinen testi korjaukselle tuli sitten tehtyä FC Inter Turku - TPS jalkapallo-ottelussa, jossa korjattu runko otti tutun paikkansa kameralaukun ykkösenä. Pääasiassa otan matsikuvat EF 70-200mm / f2.8L IS -objektiivilla, mutta toisessa rungossa vaihtelen sitten laajakulmaa (EF 17-40mm / f4L) ja teleä (EF 300mm / f4L IS). 200 milliä ei nimittäin yksinään riitä silloin kun toiminta on kuvaajan kannalta kentän väärässä päädyssä ja kamerat vaihtuvatkin kuvaustilanteessa kirjaimellisesti lennossa.

Yhtään viallista kuvaa ei ollut tuloksena - siis kamerasta johtuvaa, kuvaajasta johtuvia oli sitäkin enemmän…! Mitään ongelmia ei ollut myöskään kuvaustilanteessa eli sen suhteen ei voi olla kuin tyytyväinen ja osoittaa kiitokset niin Rajalalle kuin JAS:lle!

Ohessa matsikuvien pikakatselussa silmiini osunut otos (”Mutumban syöksy”), josta olen juuri tällä hetkellä enemmän kuin tyytyväinen. Siinä on nyt vihdoin sitä pelin fiilistä mukana, jota olen kuviin halunnutkin. Nyt on hiukan enemmän ajatusta kuvauksessa mukana kuin mitä viime vuonna vielä oli, kyllä se tästä pikku hiljaa lähtee…

“Mutumban syöksy”

Pointers Sisters

Lisää matsi- ja Pointers Sisters kuvia FC Inter Turku - TPS jalkapallo-ottelusta on luvassa myöhemmin, halusit tai et…!?

Työpaikan kamerakerhon toiminta jatkui aktiivisena koko kevään ajan. Toukokuun alussa tehdyn Kuuskajaskarin majakkaristeilyn kuvausten lopputulemia ihmeteltiin toukokuun kuukausikokouksessa ja pieni kilpailukin retken kuvista pidettiin. Tuomarina kisassa toimi tutusti Rajala Camera ja sieltä noudettiin palkituille myös palkinnot.

Kuukausittaisessa kuvakilpailussamme oli aiheena “keltainen” ja osallistuin kisaan oheisilla kuvilla. Historian kirjoihin ei tullut merkintää sijoituksien suhteen vaan ne tippuivat ennen kuuden kuvan finaalia.

“Kulkuri ja rentukat”

Nokkosperhonen

Kesäkuussa kerho järjesti matkan Somerolle notkomaisemia katselemaan ja reissun kuvasaalista ihmeteltiin sitten kesäkuun kokouksessa. kuvakilpailun aiheena oli “vesi” ja jälleen omat kisakuvani poistuivat joukosta ennen finaalia. Kaikkien kilpailukuvien joukkoa katsellessani huomioni kiinnittyi kuvien monipuolisuuteen. Joukossa oli varsin monipuolisesti kuvia - oli veden alta, pisaroista, veden eri olotiloista sekä veden käytöstä. Ohessa omat kisakuvani.

“Sadepisarat”

“Virtaus”

Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien (TSLK) kevään viimeinen kerhoilta oli toukokuussa, jolloin vieraaksi saapui kuvaaja Kuusamosta, eli Paavo Hamunen. Hän esitti selostuksen kera kuvia niin kotimaisemista kuin matkoilta Pohjois-Venäjälle ja Viroon. Erityisesti mieleen jäi hänen hienot maisemakuvat. Upean maiseman taltiointi samanlaisena kuvaan kuin millaisena sen näkee luonnossa ei ole helppoa, mutta muutamat kuvat olivat todella upeita ja melkein pystyi tuntemaan olevansa juuri siinä samassa paikassa, jossa hän oli kuvansa ikuistanut. 10 millinen “super”laajakulma tuo kuvaan ulottuvuutta, mutta samalla se vaatii myös kuvaajalta silmää löytää koko kuva-alalle elementtejä - tässä mielestäni Hamunen oli onnistunut erinomaisesti.

Hän toimi myös kerhoiltojen yhteydessä pidettävän Salakampa-kuvakisan tuomarina (kisan aiheena “ranta”) ja kuten aina näissä tilanteissa käy, aiheuttivat jotkin “pudotustuomiot” pulinaa ja kommentointia. Tässä kuitenkin on mielestäni juuri kisan suola, eli yksi henkilö arvostelee kuvat ns. lennossa ja valitsee kuusi parasta kuvaa. Tuomari yksin päättää lopputuloksista eikä niistä voi kukaan valittaa - toista mieltä toki saa olla.

“Uimarit”

Hamunen osasi kyllä varsin perustellusti kommentoida jokaista päätöstään. Itse tykästyin erityisesti kahteen finaaliin selviytyneeseen kuvaan;

Jaana Kotamäen kuva pohjoisen suolammesta ensilumen jälkeen miellytti jo silloin kun sen ensi kerran näin hänen näyttelyssään “Taiga - pohjoinen havumetsävyöhyke”, kuvassa on tunnelmaa ja miellyttävä värimaailma eikä sommittelussakaan ole valittamista.

Samoin tykästyin Asko Sydänojan talviseen rantamaisemaan. Kuvaa katsellessa voi oikein tuntea kylmyyden vaikka auringonvaloa kuvassa onkin. Tässäkin kuvassa sommitelma on hyvä horisontin ollessa 1/3 kohdassa (eikä puolessävälissä kuten monasti kuvissa näkee) ja taivaan tummien pilvien ja kirkkaan auringon kotrasti miellyttää. Jäästä ja vedestä erottuu myös yksityiskohdat.

Itse olisin nostanut ehdottomasti kisan ykköseksi Kari Harellin talvisen rantamaisemakuvan. Siinä kuvassa oli myös tunnelmaa todella paljon ja kuvan tummuus oli mahtava tehokeino. Yleensäkin pidän enemmän tummista kuin kirkkaista kuvista, mutta tämä oli kyllä huippu. Harmi ettei se tällä kertaa päässyt pisteille (eikä ole siis näytillä sähköisessä muodossa). Lisäksi mieleen jäi kuva Norjan vuoriston järveltä (tai mereltä?), jossa peilityyneen veteen piirtyy taustan vuoret hienosti ja etualan täytti ranta. Kolmesta kisakuvistani “Uimarit” kuva Söderskärin majakkasaarelta sijoittui kisassa kuudenneksi ja allaolevat jäivät sitten ilman “tilastomerkintöjä”.

“Luontokuvaaja”

“Uimaan!”

Tämän viimeisimmän kisan sekä kaikkien aikaisempienkin Salakampojen finalistikuvat löytyy TSLK:n sivuilta (tässä suora linkki “ranta” kuviin).

Kesä on vedetty henkeä kerhojen suhteen, mutta syyskuussa sitten taas iltamat jatkuvat ja raportoin täällä jälleen kuulumiset. Ja mikäänhän ei estä osallistumasta TSLK:n kerhoiltoihin - kannattaa ainakin tulla tutustumaan toimintaan jos on täältä suunnalta kotoisin.

Kahden kuukauden mittaiseksi venynyt “blogihiljaisuus” on vihdoin ohi ja on aika tehdä katsaus kesän 2006 sattumiin. Kesä ei vielä ole tietenkään ohi vaan jatkuu vielä piiiiiitkään, ainakin toivottavasti!

Kesäkuun alkupuolelle tuli käytyä viime vuoden kokemusten (23.6.2005, “Maalaismaisemaa ja pikkuapolloja”) houkuttelemana Somerolla Häntälän notkomaisemia ihastelemassa.

Paikkahan on tunnettu pikkuapolloperhosen paras sisämaan esiintymäpaikka ja niitä siellä sitten tulikin nähtyä ja kuvattua. Vaikka lajin nimessä on maininta “pikku”, niin se ei tarkoita perhosen oikeaa kokoa - kyseessä on Suomen suurimpiin kuuluva perhoslaji. Tämänkertainen yllätys oli se, että seuranamme viihtyi koko joukko lehmiä, jotka olivat välillä hiukan turhankin kiinnostuneita meistä kaksijalkaisista maantallaajista. Kovin arkoja vain olivat tai sitten me vain olimme itse niin “hurjan” näköisiä että olivat koko ajan varuillaan.

Pikkuapollo

Varsinkin polkua pitkin oli jännää kävellä kun tiesi, että selän takana marssi useampi lehmä samassa jonossa - ja kun pysähtyi katsomaan niitä, niin nekin pysähtyivät arvioimaan tilannetta! Oikeasti tuli sellainen olo jossakin vaiheessa, että kyllä ne ammut voisi jonnekin muuallekin jo mennä. Laiduntamisen ansiosta tosin pikkuapollot ja monet muut hyönteiset ja kasvit alueella menestyvät.

Häntälän notkomaisema

Häntälän notkomaisema

Lomasäkylässäkin tuli käväistyä viettämässä yhtä kesäpäivää. Tapahtuma “huippuhetkiä” oli 20 kysymyksen luontopolun voitto (lapset oli aika muikeina kun kävivät pokkaamassa voiton) sekä tietysti Pyhäjärvessä uinti. Luontopolun kysymykset olivat mukavasti lintu- ja perhospainotteisia ja olipahan mm. Suomen sammakkoeläinten määrä (5) jäänyt mieleen Suomen Luonto -lehdestä. Kolme kyssäriä meni metsään, ei tullut tiedettyä herhiläisen kokoa (4,5 cm), ei liito-oravan liidon pituutta (100 metriä) enkä tunnistanut myöskään lepän kukintoa koivusta. Muutenhan tuo meni ihan mukavasti…

“Uintia” Loma-Säkylässä

Pyhäjärven maisemaa

Koko suvea ei tullut vietettyä kotimaan kamaralla vaan piti käydä hellettä pitämässä myös Etelä-Ranskan Provencessa. Vuokratalomme sijaitsi maaseudulla laventelin ja viinin mailla. Itse asiassa molempia löytyi ihan loma-asunnon vierestä - etupihaa koristi oma pieni laventelipelto (juu, tuoksui ihan mukavasti) ja minne vaan laaksossa katsoi, näki joka puolella viinitarhoja. Arvaa muuten vetikö kukkiva laventelipelto perhosia puoleensa? No, arvaatko sitten missä minä mahdoin viettää suurimman osan lomastani? Ranskan kuulumisiin palataan sitten myöhemmin.

Perhosten perässä tuli hiukan reissattua kotimaassakin (yllätys?). Tuli käytyä mm. Porkkalanniemessä ja Paraisilla. Porkkalassa oli mukavaa kun oli ihan uudet maisemat ja lapsien kannaltakin oli onnistunut reissu kun pääsi uimaan - vaikka siellä olikin tyttöjen mielestä ällöttävää vihreää rantakasvustoa joka ilkeästi yritti takertua pienten uimareiden jalkoihin. Paraisten useista perhosretkistä tulee oma yhteenveto myöhemmin.

Porkkalan merenneidot

Aina ei kuitenkaan tarvitsisi mennä omaa pihaa kauemmas, siitä todisteena komeiden savukaapuyökkösten toukkien invaasio ruusupensaisiin pihallamme. Hyvällä ruokahalulla toukat pistelivät poskeensa rikkakasveja eli ne toimivat esimerkillisesti puutarhurin apulaisina!

Savukaapuyökkösen toukka

Hevoskyytiä wanhassa Raumassa

Wanha Raumakin tuli nähtyä ja vieläpä pitsiviikkojen aloitusviikonloppuna. Mitään valtavaa karnevaalia ei kyllä paikalla ollut vaan aika hiljaista oli - taitaa olla eniten menoa mustan pitsin yönä. Kitukrännistä löytyi sentään mainio kahvila ja hienoja käsityöpajoja.

Wanhaa Raumaa

Pitsiä valmistumassa

Ihan hieno kesä on ollut ja vaikka se syksy sieltä vielä jossakin vaiheessa tulee (ja talvikin) niin nautitaan vielä kun on mukavan lämmintä. Eiköhän näitä juttuja jatkossa ilmesty näillekin sivuille myös pikkuisen tiuhenpaan…!

Vihdoin alkavat Kuningas Jalkapallon MM-kisat eli World Cup. Pitkä nelivuotinen odotus on taas ohi ja kuukauden ajaksi voi keskittyä olennaiseen - Yle välittää kaikki 64 ottelua suorina (pois lukien ne 8 alkulohkon viimeistä ottelua jotka tulevat päällekkäin - ne toki tulevat toisen matsin jälkeen kokonaisuudessaan)!

Kotikatsomon kuntopiikki tulee kohdistaa kisojen alkuun, sillä 48 alkulohkon ottelua pelataan ensimmäisten kahden viikon aikana - juhannusaaton iltana on selvillä jatkoon menevät joukkueen. Tämän jälkeen tahti alkaa panosten kasvaessa hiipumaan, kun yhä harvempi joukkue jatkaa pelejään turnauksessa. Ja oheisen 5 kilon “kultakasan” seuraavien 4 vuoden omistuksesta isot miehet sitten potkivat tulevan kuukauden!

Kisakuumeen nostatukseen mainioita keinoja on aikaisempien turnauksien kertaaminen videolta, MM-kisaliitteiden lukeminen (niitä tuntuu olevan nyt joka lehden kylkiäisenä) tai omien futiskokemuksien kertaaminen. Itse päätin tehdä nämä kaikki… sekä lisäksi vielä koostin vuoden 2005 Inter Turun matsikuvien parhaita paloja omaksi näyttelyksi Aukeaan. Hiukan isompi kokoelma löytyy sitten omasta galleriastani:

• Katso “Kuningas Jalkapallo” näyttely Aukea.netistä!
• Katso “Vuoden 2005 parhaat futiskuvat” kuvaesityksenä!
• Avaa “Vuoden 2005 parhaat futiskuvat” galleria!

Mondo-lehdessä (nro 3/2006) oli varsin mielenkiintoinen juttu Argentiinalaisesta Boca Juniors joukkueesta (“Buenos Aires, Langenneen sankarin kaupunki”) ja kyllä jotenkin vaisulta tämä kotimainen jalkapallo tuntuu muuhun maailmaan verrattuna. Valokuvatkin on (yllätys yllätys) monta kertaa tunnelmallisempia kuin omat otokseni Veritas stadionilta. Kuvissa on mukavasti liike-epäterävyyttä ja ainakin itselle siitä välittyy fiilis hyvin.

Itsellänikin on mielessä tälle kaudelle muutama ajatus tunnelmallisen kuvan ottamisesta, mutta palataan niihin syksymmällä jos on aihetta…

Touko Tumanto

Diego Corpache

Kamera-lehdessä (nro 5/2006) on juttu “Stuart Clarke ja Jalkapallon syvin olemus” - siinä kerrotaan enemmänkin oikeasta valokuvaamisesta futismatseissa kuin perinteisemmästä urheilukuvauksesta. Stuart Clarke keskittyy kuvauksessaan enemmän futisfaneihin ja stadionin tapahtumiin kuin itse ottelun ja pelaajien kuvaamiseen, mutta toki joukosta niitä perinteisimpiäkin kuvia löytyy.

Linkkien takaa löytyy pikaisella katselulla mielenkiintoisia Stuartin ottamia kuvia - galleriassa on aika paljon kuvia… moni kuva oli myös Kamera lehdessä: Wigan, Pompey, QPR, Brasil 1 ja 2

Aukea.net sivulla oli toukokuussa esillä Juho Jääskeläisen ottama futiskuva, joka on täynnä tunnelmaa - kunnon “puulaaki” sarjan meininkiä!

Aristides Pertot

“Maalijuhlat”

Jos tunnelmaa hakee niin ei tarvitsisi mennä kuin naapurimaahamme Ruotsiin - esimerkiksi Tukholman paikalliskamppailut Solna AIK - Djurgården (tai Hammarby IF) keräävät kerta toisensa jälkeen noin 30.000 katsojaa paikan päälle - ja tunnelma on katossa! No, Ruotsihan onkin ihan vakiovieran MM-viheriöilläkin ja mitaleitakin on siunaantunut muutama (hopea 1958 kotikisoissa Brasiliaa ja Péleä vastaan sekä pronssi 1994). Onko kotiintuomisina Saksasta kultamitali Zlatanin johdolla? Jäkismenestystähän Ruotsilla jo tältä vuodelta onkin enemmän kuin tarpeeksi…

Kyllä juron suomalaisenkin saa tulemaan katsomoon kun tuote on kunnossa ja tällöin ei ole edes vallitsevalla säällä mitään merkitystä. Tässä muutama esimerkki:

Maaliskuussa 1986 Euroopan cupin puolivälieräottelua FC Kuusysi - Steaua Bucurest (ROM) lumiselle Olympiastadionille ahtautui katsomaan peräti 32 523 katsojaa - olihan Kuusysi taistellut 0-0 tasapelin vieraskentällä ja taisteli paikasta välieriin. Matkalla oli jo kaatunut niin Neuvostoliiton kuin Jugoslavian mestarijoukkueet. No, suomalaiseen tapaan ottelu hävittiin ihan lopussa - 86. peliminuutilla Romanialaiset iskivät ottelun ainoan maalin ja Kuusysin taival päättyi 8 parhaan joukkoon.

Serge N’Gal

Entäpä sitten katastrofaalinen MM-karsintaottelu Suomi - Unkari rankkasateen piiskaamalla Olympiastadionilla lokakuussa 1997? Yli 35 000 litimärkää ihmistä juhli Sumialan johtomaalia ja Suomen ensimmäistä MM-kisapaikkaa, kunnes sitten lisäajalla suomalaiset onnistuivat hiljentämään koko stadionin leipomalla pallon viiden pelaajan voimin omaan maaliin - tuntui ettei kukaan pystynyt puhumaan stadikalla mitään, edes kiroamaan, muutamaan minuuttiin, tapahtunutta ei voinut millään uskoa todeksi, oma maali…! Niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana. Pieni lohtu oli se, että Jugoslavia murskasi Unkarin jatkokarsinnassa 10-0… Tämä lienee oma “katsomourani” pahin muisto, ainoastaan Suomi - Turkki karsintaottelu kaikkinen Kurdien kentälle juoksemisineen pääsee edes lähelle, niin Suomihan johti ottelua 2-0 mutta lopputuloshan tietysti Turkille 3-2…

Valtter Laaksonen

Miikka Ilo

Näissä matseissa oli kansaa paikalla ns. täysi tupa vaikka olosuhteet oli mitä oli - ja tunnelmaa täydet 100-astetta! Tuote kuntoon niin kyllä kansa valloittaa katsomot!

Turussa on myös ollut muutama huikea mieleen jäänyt futispeli. Marraskuussa 1987 sai TPS vastustajakseen maailmantähtiä vilisevän Italialaisjoukkueen, Internazionale Milanon. Kun alla oli huikea 1-0 vierasvoitto San Sirolta eli kaupunki futiskuumessa! Kupittaalla oli toistatuhatta ihmistä katsomassa pelkästään Milanolaisten harjoituksia. Kupittaalle rakennettiin nykyisen pääkatsomon paikalle väliaikainen katsomo, jotta kaikki halukkaat pääsivät paikalle.

“Half time beauties”

Noin 15 000 katsojaa sai jännittää jatkopaikkaa toiselle puoliajalle asti jolloin saapasmaan pelurit sitten pistivät pallon kahdesti maaliin (Enzo Scifo ja Alessandro Altobelli). Muistoksi jäi vain kasa nimmareita ja Walter Zengan kaulahuivi…

Kesäkuussa 1996 oli vihdoin pitkään odotetun paikallisottelun aika kun FC Inter Turku oli noussut pääsarjaan. Ensimmäinen matsi keräsi paikalle 8 148 katsojaa. Tunnelma oli aluksi varsin hämmentävä kun katselijat eivät oikein tienneet kumpaa kotikaupungin joukkuetta pitäisi kannattaa. Pikku hiljaa oma puoli selvisi paikalla olijoille ja kun lopussa Interin Pollack “näpäytti” kengällä Tepsin maalivahtia oli tunnelma jo varsin lämmin katsomossakin! “Nenä poskelle!”

“Taistelupallo”

Mats Gustafsson

Tänä vuonna onkin sitten Veritas stadionilla tunnelmaa kun Inter Turku ja TPS taistelevat mestaruudesta Interin viedessä pidemmän korren…!? Suosittelen nauttimaan Veikkausliigasta paikan päällä.

MM-kisoja voit seurata mm. seuraavilta sivuilta: FIFA (viralliset sivut), YLE ja MTV3

Järvenpään Elvis alias Tare laittoi haasteen. Tässä vastaus siihen ja haastetaan mukaan neljän seuraamani blogin pitäjää!

Ohje: “Kokoa pieni tarina vähintään kolmesta seuraamastasi blogista, ottamalla vähintään virke kustakin ja yksi haastajan blogista ja haasta jokainen lainaamasi bloggaaja, paitsi haastajasi.”

Tässä tarina:“Kaikki lähti siitä, kun tuttava pyysi minulta kuvitusta erääseen julkaisuun. Pitäisi olla herkkä kukkakuva - aivan kuten pienet ihmislapset, ne ovat niin viattoman suloisia. Tiistaina 30.5.2006 kiertelin iltakävelyllä asuntoni viereisen Friskalanlahden pitkospuita kameraa roikottaen - josko jotakin löytyisi. Hu huu! Paikka osoittautui oikeaksi kultakaivokseksi monessa suhteessa.

Rentukka

Kukan kuvaaminen irti taustastaan on haasteellista, mutta onneksi yksi tuli 1-2 sekunniksi kunnolla näkyviin: riittävästi jonkinmoista kuvaa varten, mikä on hämmästyttävän korkea lukema. Valitettavasti lähestyminen tuottaa yhä ongelmia. Suuri osa otoksista on pilalla yksinkertaisesti siitä syystä, että kohde on aivan liian kaukana.

Harmi kyllä taivas veti matkalla paksuun (sumu)pilveen, puuskainen pohjoistuuli kylmensi ilmaa ja valoa oli niukasti. Ilmeisesti kuu kääntyi sopivaan kulmaan saturnukseen nähden tai karhu pieraisi Siperiassa. Täytyy tulla uudelleen paremmalla kelillä.”

Juttu koostettu seuraavista blogeista: Pekola.net (haastaja siis), Lundfoto.com, Jtenovuo.com, Maisniemi.net ja Bjorksten.fi eli Henkka, Jorma, Sami ja Tuomo - tarttukaahan haasteeseen!