Tero Wester Photography »

Masthead header

MUOTOKUVAUKSEN OPPEJA JA HARMAITA KUVIA / MODEL SHOOTING AND GREY PICTURES

Maaliskuussa työpaikan kamerakerhon kokoukseen saimme esiintyjäksi muotokuvaaja Sami Saarenpään. Hänen tuotantoon voit tutustua Viikate-sivuilla, josta löytyy blogi ja galleria. Samin esitys oli kyllä todella hyvä. En muista, että koskaan aikaisemmin olisi tunnelma ollut niin käsin kosketeltavissa kuin se tuona maaliskuisena keskiviikkona oli. Pimeässä salissa kuului vain videoprojektorin hurina ja Samin puhe sekä tasaisin väliajoin yleisöstä kuuluneita ihastelevia huokauksia jo kommentteja.

Laitan tähän kuvitukseksi muutaman itse ottamani studiokuvan. En ole vielä kauhean paljon päässyt harjoittelemaan studiossa kuvaamista ja erilaisia valaistuksia kokeilemaan, mutta tänä vuonna siihen toivon mukaan tulee parannusta. Tässä viime syksynä tehdyssä kuvauksessa oli vielä vähän harjoittelua puolin ja toisin linssiä – erityisesti kehittymistä kaivataan kuitenkin  kameran takana. Mallin ohjaaminen ja oikean fiiliksen luominen kuvaustilanteeseen ja kuvaan ei ole oikeasti niin helppoa kuin kuvittelisi.

Kuvissa mallina on Julia.

Palataan takaisin Samin esitykseen… Esityksessä näkyi mielestäni myös paljon Samin sivuja paremmin hänen monipuolinen kuvauksensa. Kuvia oli vuosien varrelta ja luonnollisesti jokaisen kuvaajaan tyyli elää koko ajan hakien sitä ominta oikeaa ja senpä vuoksi esitys oli niin monipuolinen. Kuvat näytti kyllä upeilta kun ne heijastettiin suurina näkyviin. Jokaisessa kuvassa oli omanlaisensa tunnelma ja erityisesti siitä tunnelman välittämisestä satoi kiitoksia vielä useita päiviä esityksen jälkeen. Harvemmin sitä tullaan pari päivää esityksen jälkeen vetämään hihasta ja kommentoimaan, että oli kuulemma ollut todella mahtava kerhoilta teillä. Kehuja tuli myös Samin tavalle kertoa mallin ohjauksesta ja siitä miten ihmiskroppaa tulee asetella kuviin, jotta vartalo oli edustavasti esillä.

Kiitokset Samille – oli hienoa saada sinut vieraaksemme!

Sami tuomaroi myös kuukausittaisen kuvakilpailun, jonka aiheena oli tällä kertaa Harmaa. Ja hyvin Sami kyllä tuomaroikin kun valitsi minun kuvani voittajaksi ja neloseksi. Molemmat kuvani ovat värikuvia vaikka ei värejä niissä mitenkään runsaasti ole. Harmaaseen aiheeseen olisi toki ollut helppoa laittaa vain mustavalkoinen kuva, mutta se olisi ollut turhan helppo ratkaisu.

Gaudin luomuksessa, Sagrada Famigliassa, tuli käytyä keväällä 2009 kun olimme vaimon kanssa keväästä nauttimassa pitkällä viikonlopulla Barcelonassa. Ulkoa tuleva kirkas auringonpaiste tuli sopivan viistosti pääoveen ja koholla olevat kirjaimet tuli hienosti esiin. Aluksi juuri kukaan ei kuvannut tätä hienoa ovea, mutta kun rikoin jään, niin johan alkoi muitakin kuvaajia ilmestyä paikalle. Ehkäpä ovi tuli liian nopeasti vastaan ja kaikilla oli vain kova hinku päästä upean kirkon sisåtiloihin kuvailemaan.

Sadepisara-kuva on otettu jo kauan sitten Viron retkellä. Taisi olla kevättä 2006 kun tuolla reissulla tuli käytyä. Olin silloin kahden ystäväni kanssa kuvaamassa lintuja muutaman päivän ajan ja tämä kuva tuli otettua Kablin alueella Häädemeestessä lähellä Pärnua. Kuvasta näkee kyllä mainiosti koko retkemme vallitsevan säätilan – aurinko loisti vain poissaolollaan. Parhaiten reissusta muistiin jäi lauantaiyönä kotoa tullut tekstiviesti: “Helvetti on jäätynyt ja Lordi voittanut viisut!

(Huom! Näet kuvat täysikokoisina klikkaamalla niitä kerran – kuvasta seuraavaan tai edelliseen pääset nuolinäppäimillä – ja pois vaikka ESC:llä)

Kaikki Harmaa-kilpailussa palkitut kuvat löytyvät Turun Valokuvauskerhon galleriasta. Yksi virhe tuomarille kilpailussa tuli – finaalia edeltävällä kierroksella jatkosta tipahti omasta mielestäni kisan hienoin kuva. Siinä oli kuvattuna harmaa hirsiseinä, jossa näkyi kolme hirren päätä punaisena kuvan muuten ollessa harmaa. Kuvassa oli upea sommitelma ja pysty- ja vaakaviivat leikkasivat hienosti kuva-alalla. Harmi ettei kuva päässyt galleriaan esille, ehkä jossakin toisessa kilpailussa sitten.

 


Our monthly meeting on Turku’s Camera club was big hit on March! Our special guest star was portrait photographer Sami Saarenpää – aka Mr. Viikate. He really held a great show – I don’t remember the atmosphere has never been so intense that it was on that Wednesday night. Some people almost forget to breath when spectacular pictures was shown one after another.

These two studio pictures are my practices from last autumn. I haven’t got so many changes go to studio to practice photographing, model guiding or lightning setups. Hopefully this year will change that. This session was practice for both of us but I think that I’m not wrong if I say that I need to do more… It is not so easy task to create good atmosphere and feeling and also inform to model what you are expecting from her.

Model: Julia

Back to Sami’s show. Presentation was good cross section to his work in last few years and variety of topic was more wide than he’s page currently (my opinion). Pictures were magnificent when those were shown in big size in the wall and there was own special feeling in each picture. That was also most commented thing after the show. When you are able to transmit feeling to watchers you can expect to have lot of positive comments. I received comments several days after the meeting from people who was not able to participate our meeting – they were really sorry by missing this great evening (they have heard flatters from colleges). One thing that I have to mention from the show was Sami’s style to demonstrate how to guide model and how to move human body to it’s best position.

Thank you Sami – it was our pleasure to see your show!

Sami was also judge in our photo competition and topic was ‘Grey’. And oh boy – Sami was excellent judge, he really knows what are the good pics! He select my pictures to first and fourth.

First was picture from La Sagrada Famiglia. When I started to photograph this main gate’s door in the church, no-one seems to pay any attention to it. I thought that door was just great with high back light (in was sunny morning) that wake up those letters. Right after me there also several other photographers in action…

Raindrops has been shot in Estonia couple years ago. It was spring 2006 when I was on bird-watching trip with two of my friends. Weather was just like in this picture – rain and just more rain. This has been shot somewhere in Kabil and Häädemeste, near by Parnu town. The best thing I remember of this trip is one SMS message that I received from home on Saturday night: “Hell has freezed! Finland (and Lordi) has won the Eurovision song contest!

(Note! You can see pics with full size by clicking them – using arrow keys you can navigate to next or previous picture and leave by Esc)

You can see best Grey pictures from our Camera Club Gallery.

STARAT JÄÄLLÄ / STARS ON ICE -GALA

Laura Lepistön huikea MM-pronssi Torinon kisoista innosti tekemään pienen gallerian jo vuosi sitten otetuista kuvista. Olin huhtikuussa 2009 kuvaamassa Rauman Urheilijoiden taitoluistelujaoston järjestämää ‘Starat jäällä’ tapahtumaa. Täytyy myöntää, että meidän staramme ovat varsin valovoimaisia tähtiä ja heidän kuvaaminen on kyllä varsin miellyttävää hommaa.

Kuvasin tapahtuman yhdellä rungolla (5D markII), jossa oli kiinni 70-200/2.8L. Muutaman kuvan otin myös 24-70/2.8L objektiivilla. Tapahtuma esitettiin suuren maailman tyyliin spottivalaistuksessa, mikä teki kuvaamisesti puolihaastavaa.

Käytin valaistuksen mittaukseen pistemittausta ja alivaloitin kuvia noin yhdellä aukolla – Nurmenkarin ollessa jäällä tummassa puvussa piti alivaloitusta laittaa tuostakin lisää. ISO lukemana oli 2000 – en ollut vielä tuolloin ihan sinut kameran kanssa, nyt tiedän että tuota olisi voinut kyllä hyvinkin kasvattaa.

Yksittäisten luistelijoiden kuvaaminen oli vielä suhteellisen helppoa. Ei tarvinnut kuin seurata jatkuvalla tarkennuksella luistelijoita ja näppäillä kuvia. Mutta kun tapahtumia oli koko jään täydeltä niin sitten alkoi vaikeudet – valaistuksesta vastaavat liikuttelivat valoja ympäriinsä ja sehän ei oikein tuon valaistuksen mittaamiseen sopinut. Juuri kun sai tarkennuksen kohdilleen, niin valaistus oli jo muuttunut… Hukkaruutuja tuli siis enemmän kuin riittävästi, mutta toisaalta niitä onnistuneitakin tuli kuitenkin sopivasti.

Nuorille luistelijoille tapahtuma oli varmasti ikimuistoinen – kukapa ei haluaisi harjoitella omien idolien kanssa!

Pääsiäisen jälkeen on jälleen mahdollisuus päästä katsomaan näitä upeita luistelijoita ja tietysti hurraamaan Lauralle. RU järjestää nimittäin tiistaina 6.4. uuden Starat jäällä -tapahtuman Äijänsuon hallissa klo 18. Suosittelen!

Se voikin olla viimeisiä mahdollisuuksia nähdä mm. Susanna Pöykiö esiintymässä.

Lisää kuvia galleriassa!

 


To celebrate Finland first ever medal in Women’s figure skating World Championships I made this small gallery. Laura Lepistö won bronze medal on Saturday at that was magnificent achievement. Congratulations to Laura!

These pictures has been taken almost one year ago in Rauma.

I used 5D markII body with 70-200/2.8L lens and few pictures has been taken with 24-70/2.8L lens. Other technical details are; spot metering, AI Servo, under exposure -1 to -2, ISO2000 (I should have used 3200 or higher…).

Gala was success, especially for all young skaters who actually get change to skate together with their idols! But I must say that enjoyed photographing just like audience liked the show.

suPPe - 05/04/2010 - 08:56

ketä raumal tulee tiistaina 6.4 ??

TW - 05/04/2010 - 10:22

RU:n sivuilta löytyi tällainen esiintyjälista: Laura Lepistö, Susanna Pöykiö, Kiira Korpi, Ari-Pekka Nurmenkari, Henna Lindholm ja Ossi Kanervo. Lisäksi jäällä nähdään Melisa Lähdeoja, Niina Laksola, Elina Vesamäki ja Ria Suzuki Japanista. RU:n Taitoluistelijoiden omat luistelijat esiintyvät myös näytöksessä.

f a c e b o o k
S t u d i o   T r i P i c