Tero Wester Photography »

Masthead header

MUOTOKUVAUKSEN OPPEJA JA HARMAITA KUVIA / MODEL SHOOTING AND GREY PICTURES

Maaliskuussa työpaikan kamerakerhon kokoukseen saimme esiintyjäksi muotokuvaaja Sami Saarenpään. Hänen tuotantoon voit tutustua Viikate-sivuilla, josta löytyy blogi ja galleria. Samin esitys oli kyllä todella hyvä. En muista, että koskaan aikaisemmin olisi tunnelma ollut niin käsin kosketeltavissa kuin se tuona maaliskuisena keskiviikkona oli. Pimeässä salissa kuului vain videoprojektorin hurina ja Samin puhe sekä tasaisin väliajoin yleisöstä kuuluneita ihastelevia huokauksia jo kommentteja.

Laitan tähän kuvitukseksi muutaman itse ottamani studiokuvan. En ole vielä kauhean paljon päässyt harjoittelemaan studiossa kuvaamista ja erilaisia valaistuksia kokeilemaan, mutta tänä vuonna siihen toivon mukaan tulee parannusta. Tässä viime syksynä tehdyssä kuvauksessa oli vielä vähän harjoittelua puolin ja toisin linssiä – erityisesti kehittymistä kaivataan kuitenkin  kameran takana. Mallin ohjaaminen ja oikean fiiliksen luominen kuvaustilanteeseen ja kuvaan ei ole oikeasti niin helppoa kuin kuvittelisi.

Kuvissa mallina on Julia.

Palataan takaisin Samin esitykseen… Esityksessä näkyi mielestäni myös paljon Samin sivuja paremmin hänen monipuolinen kuvauksensa. Kuvia oli vuosien varrelta ja luonnollisesti jokaisen kuvaajaan tyyli elää koko ajan hakien sitä ominta oikeaa ja senpä vuoksi esitys oli niin monipuolinen. Kuvat näytti kyllä upeilta kun ne heijastettiin suurina näkyviin. Jokaisessa kuvassa oli omanlaisensa tunnelma ja erityisesti siitä tunnelman välittämisestä satoi kiitoksia vielä useita päiviä esityksen jälkeen. Harvemmin sitä tullaan pari päivää esityksen jälkeen vetämään hihasta ja kommentoimaan, että oli kuulemma ollut todella mahtava kerhoilta teillä. Kehuja tuli myös Samin tavalle kertoa mallin ohjauksesta ja siitä miten ihmiskroppaa tulee asetella kuviin, jotta vartalo oli edustavasti esillä.

Kiitokset Samille – oli hienoa saada sinut vieraaksemme!

Sami tuomaroi myös kuukausittaisen kuvakilpailun, jonka aiheena oli tällä kertaa Harmaa. Ja hyvin Sami kyllä tuomaroikin kun valitsi minun kuvani voittajaksi ja neloseksi. Molemmat kuvani ovat värikuvia vaikka ei värejä niissä mitenkään runsaasti ole. Harmaaseen aiheeseen olisi toki ollut helppoa laittaa vain mustavalkoinen kuva, mutta se olisi ollut turhan helppo ratkaisu.

Gaudin luomuksessa, Sagrada Famigliassa, tuli käytyä keväällä 2009 kun olimme vaimon kanssa keväästä nauttimassa pitkällä viikonlopulla Barcelonassa. Ulkoa tuleva kirkas auringonpaiste tuli sopivan viistosti pääoveen ja koholla olevat kirjaimet tuli hienosti esiin. Aluksi juuri kukaan ei kuvannut tätä hienoa ovea, mutta kun rikoin jään, niin johan alkoi muitakin kuvaajia ilmestyä paikalle. Ehkäpä ovi tuli liian nopeasti vastaan ja kaikilla oli vain kova hinku päästä upean kirkon sisåtiloihin kuvailemaan.

Sadepisara-kuva on otettu jo kauan sitten Viron retkellä. Taisi olla kevättä 2006 kun tuolla reissulla tuli käytyä. Olin silloin kahden ystäväni kanssa kuvaamassa lintuja muutaman päivän ajan ja tämä kuva tuli otettua Kablin alueella Häädemeestessä lähellä Pärnua. Kuvasta näkee kyllä mainiosti koko retkemme vallitsevan säätilan – aurinko loisti vain poissaolollaan. Parhaiten reissusta muistiin jäi lauantaiyönä kotoa tullut tekstiviesti: “Helvetti on jäätynyt ja Lordi voittanut viisut!

(Huom! Näet kuvat täysikokoisina klikkaamalla niitä kerran – kuvasta seuraavaan tai edelliseen pääset nuolinäppäimillä – ja pois vaikka ESC:llä)

Kaikki Harmaa-kilpailussa palkitut kuvat löytyvät Turun Valokuvauskerhon galleriasta. Yksi virhe tuomarille kilpailussa tuli – finaalia edeltävällä kierroksella jatkosta tipahti omasta mielestäni kisan hienoin kuva. Siinä oli kuvattuna harmaa hirsiseinä, jossa näkyi kolme hirren päätä punaisena kuvan muuten ollessa harmaa. Kuvassa oli upea sommitelma ja pysty- ja vaakaviivat leikkasivat hienosti kuva-alalla. Harmi ettei kuva päässyt galleriaan esille, ehkä jossakin toisessa kilpailussa sitten.

 


Our monthly meeting on Turku’s Camera club was big hit on March! Our special guest star was portrait photographer Sami Saarenpää – aka Mr. Viikate. He really held a great show – I don’t remember the atmosphere has never been so intense that it was on that Wednesday night. Some people almost forget to breath when spectacular pictures was shown one after another.

These two studio pictures are my practices from last autumn. I haven’t got so many changes go to studio to practice photographing, model guiding or lightning setups. Hopefully this year will change that. This session was practice for both of us but I think that I’m not wrong if I say that I need to do more… It is not so easy task to create good atmosphere and feeling and also inform to model what you are expecting from her.

Model: Julia

Back to Sami’s show. Presentation was good cross section to his work in last few years and variety of topic was more wide than he’s page currently (my opinion). Pictures were magnificent when those were shown in big size in the wall and there was own special feeling in each picture. That was also most commented thing after the show. When you are able to transmit feeling to watchers you can expect to have lot of positive comments. I received comments several days after the meeting from people who was not able to participate our meeting – they were really sorry by missing this great evening (they have heard flatters from colleges). One thing that I have to mention from the show was Sami’s style to demonstrate how to guide model and how to move human body to it’s best position.

Thank you Sami – it was our pleasure to see your show!

Sami was also judge in our photo competition and topic was ‘Grey’. And oh boy – Sami was excellent judge, he really knows what are the good pics! He select my pictures to first and fourth.

First was picture from La Sagrada Famiglia. When I started to photograph this main gate’s door in the church, no-one seems to pay any attention to it. I thought that door was just great with high back light (in was sunny morning) that wake up those letters. Right after me there also several other photographers in action…

Raindrops has been shot in Estonia couple years ago. It was spring 2006 when I was on bird-watching trip with two of my friends. Weather was just like in this picture – rain and just more rain. This has been shot somewhere in Kabil and Häädemeste, near by Parnu town. The best thing I remember of this trip is one SMS message that I received from home on Saturday night: “Hell has freezed! Finland (and Lordi) has won the Eurovision song contest!

(Note! You can see pics with full size by clicking them – using arrow keys you can navigate to next or previous picture and leave by Esc)

You can see best Grey pictures from our Camera Club Gallery.

Osoitettasi ei näytetä muille. / Your email not be shown. Pakolliset kentät merkitty / Required fields are marked *

*

*

f a c e b o o k
S t u d i o   T r i P i c